20.1.2023 09:33
Kuopion Kiipeilyseura ry

Jäsenkirje 1/2023 - Vuosi 2022 lyhyesti, Uuden vuoden (ja hallituksen) tervehdys, uudet jäsenmaksut yms. yms!!

Hyvät Kuopion Kiipeilyseuran jäsenet,

Kiipeilyseuran toimintakausi 2022 on nyt taputeltu ja kohti uutta mennään niin että hujahtaa. Mitäpä uusi vuosi savon viileimmässä kiipeilyseurueessa tuo tullessaan, se on mysteeri, mutta uusi hallitus kaikessa viisaudessaan voi teille pieniä paljastuksen murusia jaella jo heti näin ensimmäisessä tiedotteessa. Ennen kuin päästään sinne asti niin käydään läpi vähän viime vuotta ja äskettäin järjestäytynyttä vuosikokousta 2022.

Juuri ennen tätä kirjoitusta luin edellisen vuoden ensimmäisen jäsenkirjeen ja ei tuntunut lainkaan realistiselta se, että vuosi sitten aloitettiin Pinarin kiipeilykausi käsidesin ja korona-rajoitusten huuruisissa tunnelmissa. Uskon, että moni muukin on sitä mieltä, että onneksi siitä ajanjaksosta ollaan nyt päästy yli ja voimme taas harrastaa vapaammalla tyylillä.

Koronasta huolimatta viime vuoden aikana ehti tapahtua monia hyviäkin asioita. KKS järjesti mm. perinteiset Pinari Openit, Korouoman Icefestit, Kustavin reissun sekä Karihiekan kauden avajaiset ja lopettajaiset ja niiden välissä vielä monta muutakin epävirallisempaa kiipeilykokoontumista lähellä ja kaukana. Oli myös muutamia leffailtoja Pinarilla ja Banff mountain filmi festivaali Kuvakukossa. Näistä ja muista virallisemmista asioista voitte lueskella liitteenä löytyvästä toimintakertomuksesta. Jos nyt jo tätä lukiessa iski hirvee fomo niin siihen on onneksi myös lääke, osallistu tuleviin tapahtumiin!

Myös kiipeilyseuran hallituksen tasolla oli draaman kaarta kun kunnioitettu pj Jake Reddy ilmoitti lähtevänsä pidemmälle reissulle perheensä kanssa ja jätti seuramme Pasi Arkon huostaan. Sen verran jampakasti Jake ja Pasi kuitenkin hommat on hoitaneet että kaudesta selvittiin ilman sen ihmeempiä traumoja? Ainakin vuosikokouksessa väittivät että kirstun pohjalle olisi jäänyt ennätysmäärä kolehtia, jotta ihan ensi työkseen meidän uusi hallitus joutuu miettimään mihin kaikkeen sitä ylimääräistä rahaa nyt sitten törsätään. Tästäkin voitte lukea liitteenä löytyvästä ensi kauden toimintasuunnitelmasta.

Eli lyhykäisyydessään viime kausi oli erittäin aktiivinen ja tapahtumarikas ja siitä saamme tietysti kiittää sekä hallitusta, että myös kaikkia teitä jäseniä, kiitos!

Seuraavassa tärkeimmät asiat eli....

...Vuosikokouksessa päätettyä:

  • Hallitus: Pj Pasi Arkko, muut jäsenet Eero Holopainen, Mikko Savolainen, Jussi Pekkanen,Hannu Halonen ja Sampsa Aronen.
  • Jäsen- ja Pinarin maksut vuodelle 2023:
    • Yhteisjäsenyys aikuiset, sisältää KKS:n ja SKIL jäsenyydet 90 €
    • Yhteisjäsenyys junnut (alle 19v.), sisältää KKS ja SKIL jäsenyydet 75 €
    • KKS:n jäsenyys, aikuiset 26 €
    • KKS:n jäsenyys, junnut 17 €
    • Pinari maksut: 2 €/kerta/jäsen, 5 €/kerta/ei jäsen, 30 €/vuosi/jäsen ja 70 €/vuosi/ei jäsen
    • Varkauden seuran Pinarimaksut 10 €/vuosi/henkilö sis. la. Vuorot. Laskutetaan hlö. määrän mukaan kauden lopussa.
    • Apinakerhon maksut Juniorijäsenmaksu+skill jäsenmaksu sis. ilmaiset Pinari kiipeilyt muilla vuoroilla.

Edellä mainitut asiat voipi halutessaan tarkistaa vuosikokouksen pöytäkirjasta. Muistutuksena vielä, että sinun täytyy olla KKS jäsen, jotta voit maksaa pinarin vuosimaksun 30 €. Seuraan liittymismaksua ei ole. Jos tulee kysymyksiä edellä mainituista niin sendaapa meille vaikka email: kuopionkiipeilyseura ät gmail piste com

Mitä seuraavaksi???

No, se on helppoa! Kirjaudu MyClub -palveluun ja etsi sieltä oma seurasi eli Kuopion kiipeilyseura ry ja maksa tulevan kauden jäsenmaksu ja pinarin vuosijäsenyys asappina, jotta skil -vakuutus pysyy voimassa ilman katkoja. Tämä tarkoittaa sitä että maksu pitää olla kirjattuna seuran tilille viimeistään 31.1.2023. Jos maksat jäsenmaksun myöhemmin, niin sporttiturva-vakuutus tulee voimaan maksuhetkestä tai maksupäivänä klo. 24.00. Linkki tapahtumaan: https://kks.myclub.fi/flow/events/5187601

Ota KKS facebook ja Instagram tilit seurantaan, niin pysyt kärryillä mitä tapahtuu. Facessa tiedotetaan yleensä tärkeimmät häppeningit.

Jos etsit kiipeilytreffejä tai kiinnostaa muutenkin alueen mestat niin liity whatsapp-ryhmään Kuopion köysikiipeilijät, siellä vasta tapahtuukin....

Pinarikausi on nyt HOT HOT HOT! Uusia reittejä ja otteita!! pssszzhh...

Huhhuh nyt alkaa sihteerikin käymään jo niin kuumana, että parempi jättää tämä tähän. Jos jäi jotain mielen päälle niin laitappa meille email kuopionkiipeilyseura ät gmail piste com

-Nähdään seinillä-